Vauvan ihonhoito poikkeaa aikuisen ihonhoidosta monessakin mielessä. Vauvan iho on paljon herkempi, ohuempi ja kuivuu helpommin kuin aikuisen iho. Suomessa saa olla erityisen tarkka ulkoillessa, koska kylmä viima puhaltaa harvasa päivä vaikkei pakkasta olisikaan..
Sain Instagramissani toiveen, että kirjoittaisin vauvan ihonhoidosta meillä kotona. Vaikka ollaan oltu vanhempia vasta vähän aikaa, niin tuntuu, että omia suosikkituotteita on jo löytynyt vauvan ihonhoitoa ajatellen ja rutiinit muodostuneet. Meidän pojan iho on ollut kaiketi tosi hyvässä kunnossa (koputan puuta). Ei ole tarvinnut paljoa rasvailla, paitsi kuivia kohtia (posket ja alkuun oli myös jalkaterät). Vauvan iho muuten hilseilee paljon heti syntymän jälkeen, säikähdin ihan sitä. Karstaa taas ei ole muodostunut. Vaipan vaihdon yhteydessä tehdään pesut lavuaarissa, jonka jälkeen iho täytyy kuivata huolella. Erityisesti ihopoimut. Niiden hoito on ollut ehkä vaikeinta ja aluksi se meinasikin unohtua. Talkkia voi laittaa tarvittaessa nivusiin imemään kosteutta – toki nekin on kuivattava ensin huolella!
Ristiäisten aikaan iski tietysti hormoninäpyt, mutta ne tulevat ilmeisesti kaikille vauvoille. Minun hormonit poistuvat vauvan kehosta, luulisin. Hormoninäppyihin kokeilin ruusuvettä (alkoholiton, luonnollinen) ja se ehkä aavistuksen helpotti. Kosteutukseen käytin manteliöljyä.
Vauvan ihonhoito – näitä tuotteita ollaan käytetty:
Olen saanut testiin mm. Weledan sekä Linolan hoitotuotteita sekä ostanut apteekista Ainu sinkkivoidetta, talkkia, desinfiointiainetta, bepanthenia sekä Helosania. Helosan on kuulemma ollut sellainen, jota oma äitini on käyttänyt mun ihon hoitoon (hyvä perus rasva) vauvana. Ja olen kuulemma syönyt Helosania suoraan tuubista haha!
Linolan suojaava balsami on ihan pakollinen. Se estää ihoärsytystä vaippa-alueella ja vauvan ihosta tulee niin silkkinen! Todella hyvä tuote!
Weledalla on myös tosi hyviä tuotteita vauvalle. Me ollaan tykästytty Weleda Baby Calendula Weather Protection -voiteeseen, joka sopii erinomaisesti Suomen talveen suojaten raa’alta säältä. Sipaistaan tätä voidetta kasvoille ennen vaunulenkkiä.
Weledalla on lisäksi vaippa-alueelle sopiva voide, joka lievittää ihon punoitusta.
Vaippaihon ärsytykseen ja kuivalle iholle sopii myös loistavasti apteekeista löytyvä bepanthen -voide. Samaista tuubia tulee käytettyä ihan huulirasvana rohtuneille huulille eli todella moniköyttöinen voide!
Vauvan napatynkä irtosi 2 viikon kohdalla sen jälkeen ollaan puhdistettu napaa apteekin desinfiointiaineella (ei kirvele).
Kylvetimme vauvaa aluksi kerran viikossa, mutta noin neljän viikon kohdalla siirryttiin useampiin kylpyhetkiin. Toki tämäkin tilannekohtaista ja puklu/kakka/pissavahingon sattuessa pestään extraa. Kylpyveteen laitan hieman vauvaöljyä (pehmentää ihoa) ja ihon pesen Liberon babywashilla tai Weledan vastaavalla. Weledan babywash on melko voimakkaan tuoksuinen(ei kuitenkaan paha), kun taas Liberon on tuoksuton. Kylpyammeessa meillä on muuten kätevä tuki vauvaa varten, mikä helpottaa paljon. Tuen kanssa jopa minä uskallan YKSIN kylvettää vauvaa haha.
Löytyykö teiltä samoja vauvan ihonhoitotuotteita? Saa vinkata myös omia suosikkeja!
Lue myös:
Vauva-arki – ilman näitä emme selviäisi
Ensimmäiset viikot vauvan kanssa
Mikä yllätti vauva-arjessa x 15
xoxo, Elina