Viime aikojen kuulumisia

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Tuntuu, että Espanjan reissun jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. On se kumma, että aika menee täällä Suomessa paljon hitaammin kuin vaikka Espanjassa. Tuntuu, että oltais oltu jo kuukausi täällä, vaikka todellisuudessa paluusta on pari viikkoa.

On siis ehtinyt tapahtua paljon – oikeastaan pelkkää hyvää, mutta on tässä ehditty potea inhottavaa flunssaakin, jonka pelkäsin äityvän keuhkokuumeeksi – onneksi näin ei kuitenkaan käynyt (koputan puuta). Mulla on ollut keuhkokuume muutaman kerran elämäni aikana, ensimmäinen heti kun synnyin, jonka vuoksi jouduin jäämään osastolle. Viimeinen paha keuhkokuume oli kolme vuotta sitten ja olin silloinkin tiputuksessa asti.

Tämä flunssa siis veti mut onneksi vain sängyn pohjalle muutamaksi päiväksi.

Noh, sairastelut sikseen. Käytiin Annin kanssa heti Espanjan reissun jälkeen moikkaamassa tämän vuoden Fitnessmalli 2018 -finalisteja ja kertomassa omia fiiliksiä viime vuodelta. Sitten suunnattiinkin Mikkeliin vanhempieni luokse kihlajais shamppanjalle (Lue: burgereille). Savossa ei kuitenkaan oltu paria päivää kauempaa, oli silti kiva käydä kotona.

Tädin kissa <3

Jännittäviä kuulumisia tulossa!

Lokakuun alussa myös nauhoiteltiin uusia podcast-jaksoja ja meillä oli mielenkiintoiset kuvaukset Annin ja Nanna Karalahden kanssa (en saa vielä paljastaa enempää, mutta tulevana perjantaina kuulette vihdoin KAIKEN). Oi vitsi oon niin innoissani ja se into potenssiin miljoona. Paljon kaikkea uutta ja jännittävää. 19.10 tosiaan saadaan paljastaa tämä uutinen. Samaisena päivänä alkaa myös I Love Me-messut. Oothan sä tulossa paikalle? Pe, la ja su on Fitnessmallien sporttimuotinäytökset ja toki sunnuntaina on myös itse finaali. Tulee omat viime vuoden kultaiset muistot mieleen!

Mitäs muuta. Oon käynyt innoissani uudessa Kauppakeskus Redissä – siinä vasta magee paikka! Paljon ravintoloita ja kivoja kauppoja. Hyvä syy siis mennä hieman ostoksille? Lisäksi Rediin avattiin upouusi Elixia ja Joogastudio, molemmat lähtevät testiin pian kunhan olen kokonaan terve! Redissä on myös leffateatteri nimeltä Cinamon – sellainen jenkkityyli ja fresh. Pisteet kotiin myös hyvistä nachoista kastikkeineen. Käytiin katsomassa Jasper Pääkkösen tähdittämä BlacKKKlansman, sitä en hehkuttaisi yhtä hyväksi kuin edellä mainittuja, mutta Pääkkösen roolisuoritus oli 6/5.

Ja vaikka on taas tapahtunut paljon, koen, että oon silti saanut hyvin levättyä. Oon panostanut tosi paljon nukkumiseen. Tää pimeys saa painelemaan pehkuihin mielellään, ja onhan se nukkuminen ollut aina lempparipuuhaa hah!

Käytiin viime viikolla Annin kanssa myös eräässä V10 Plus ihonhoitosarjan tilaisuudessa, joka järjestettiin Tokyo55 ravintolassa. On muuten hyvät sushit – oon tykännyt paikasta jo pitkään, eikä pettänyt tälläkään kertaa! Sain myös kotiin testattavaksi erilaisia V10 Plus ihonhoitotuotteita, jotka tulivat niin tarpeeseen. Oon nyt viikon verran käyttänyt ja vaikuttavat hyville. Varmaan kuukauden päästä näkee enemmän.  Mulla on tosiaan ollut leuan ja otsan iho on vähän epäpuhtaassa kunnossa kesän jäljiltä. Varmaan voisi käydä taas BeAlive Healtclubin Emmillä Hydra Facial hoidossa. Se tekee terää iholle!

Ihanaa viikonloppua juuri Sinulle <3

Seuraa minua:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti